Ihania neuleita lapsille

Nyt se on minullakin, nimittäin uutuuskirja Klompelompe! Törmäsin kirjaan ja sen ohjeilla neulottuihin ihaniin lastenneuleisiin ensimmäisenä Instagramissa, johon moni oli laittanut kuvia upeista neulotuista lastenvaatteista.



Totesin, että kirja on saatava myös itselle ja viime viikon lopulla klikkailin sen Adlibriksen ostoskoriin ja tänään käytiin lasten kanssa hakemassa odotettu paketti kotiin postista.

Eikä suotta kirjaa ja sen ohjeita ole kyllä kehuttu. Sormet syhyävät jo päästä kokeilemaan ohjeita. Oikeastaan kaikki kirjassa olevat ohjeet ovat kivoja ja kaikki voisi toteuttaa. Ehkä ihan pienimmille vauvoille tarkoitetut voi ohittaa, jollei sitten lahjaksi tai tilauksesta neulo jotain mukavaa. Meidän kuopuskin kun on kohta jo neljä kuukautta vanha, ei siis mikään vastasyntynyt enää.





Kirja on kahden norjalaisen pikkulasten äidin käsialaa ja täynnä kauniita ja ajattomia neuleita pääasiassa 1-6 vuotiaille lapsille, mutta joukosta löytyy jokunen ohje myös vauvalle ja aikuisellekin. Kuvat ovat upeita ja ohjeet nopealla selailulla tarkasteltuna yksinkertaisia ja eritasoisia, joten kaikille löytyy jotakin.



Onneksi lankavarastossa on sopivasti lankaa ainakin meidän perheen nuorimmalle osallistujalle sopivaan villatakkiin ja pipoon. Ne riittävät ensin alkuun, mutta kai tästä on lähdettävä lankaostoksille!


Hiidenportin kansallispuisto
















Vihdoin niitä lupaamiani kuvia Hiidenportin kansallispuistosta, jossa olimme retkeilemässä koko perheen voimin kesälomareissulla.
Kansallispuisto sijaitsee Sotkamosta kaakkoon, aivan Kuhmon rajan tuntumassa. Autolla Vuokatista hurauttaa noin kolme varttia ja huonompikin suunnistaja löytää perille todella hyvien opasteiden ansiosta. Me lähdimme liikkeelle Palolammen opaspaikalta, jonne opastus oli Tipasohjan kautta. Tipasoja on tuttu paikka ainakin niille (suunnistajille), jotka olivat Vuokatin MM-kisojen aikaan Kainuun rastiviikolla, samoja seutuja. Tarkempia ajo-ohjeita ja muuta infoa kansallispuistosta löytyy ainakin täältä ja lisäksi Hiidenportin facebook-sivuilta.





Koska olimme matkalla koko perheen voimin, kiersimme lyhyimmän mahdollisen reitin, jotta tytär saisi kävellä mahdollisimman paljon itse. Palolammelta lähtevää Hiidenkierrosta oli mainostettu sopivaksi myös lapsille, mutta lastenvaunuilla reittiä ei pystynyt kulkemaan. Perheen nuorimmainen pääsi siis rintarepun kyytiin ja esikoiselle otettiin mukaan lastenkantorinkka. Lyhyempi Hiidenkierros, eli 3 km pituinen lenkki kiersi sopivasti Hiidenportin mahtavalle rotkolle.






Rotkon laelta saattoi katsella alas tummavetisiin metsälampiin ja ihailla toisella puolella rotkoa kohoavia jyrkänteitä. Rotkon yli pääsi portaita pitkin ja viimeistään tässä kohtaa rinkka osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Vaikka nousua ylös rotkon toiselle puolelle ei ollut paljon ja tytär olisi taatusti sisukkaasti kiivennyt kaikki portaat ylös, ainakin äitiä hirvitti sen verran pudotus rotkon kivien päälle, että tytär istui rotkon ylityksen ajan turvallisesti rinkassa isän selässä.


















Rotkon toiselta puolelta oli hulppeat maisemat alas lammelle ja rotkoon. Meidän onneksemme myös aurinko alkoi näyttäytyä ja kauempana jyrissyt lähestyvä ukkonen meni ohitse.






Rotkon jälkeen maisema muuttui melkoisesti, kun päästiin Kovasinvaaralle, jolla on joskus aikoinaan ollut asutusta, mutta mistä nyt on enää jäljellä vain jokunen kivikasa. Kovasinvaaralta laskeuduttiin alas vanhoihin kaskikoivikoihin ennen viimeisen harjun päälle kiipeämistä.







Viimeisen harjun päältä oli komeat maisemat alas su,lammelle ja kun tarkasti katsoi, näkyi Palolammen nuotiopaikka jo täältä ylhäältä. Tytär olisi halunnut jäädä mäen päälle poimimaan marjoja, mutta pienellä houkuttelulla ja rusinoilla lahjomalla saatiin käveltyä reitin viimeiset sadat metrit takaisin nuotiopaikalle. Yllättävän hyvin tytär jaksoi kävellä ja olisi varmasti kävellyt pidemmänkin matkan, jollei hyttyset olisi sadekuuron jäljiltä kiusanneet niin paljon ja oli pakko edetä vähän nopeammin, jotta emme olisi tulleet täysin syödyksi. Kummasti tuntui siltä, että ne olivat kokoajan juuri tytön kimpussa, ja jättivät aikuiset ja vauvan rauhaan.







Esikoisen mielestä koko retken paras osuus oli tietysti loppuhuipennus eli makkaranpaisto. Ja "simakki", jota on aina pakko saada grillatun makkaran päälle. Retki ei olisi mitään ilman omaa juomapulloa, makkaraa ja rusina-askia. Eväitä oli mukana repullinen, mutta onneksi helteellä niitä ei tarvinut kantaa koko matkaa mukana, vaan eväät napattiin patikoinnin päätteeksi autosta. Helppo siis tulla lastenkin kanssa, kun mukana matkassa täytyy olla vaippaa ja muuta tarviketta.




Kokonaisuudessaan upea, käymisen arvoinen paikka ja suosittelen lämpimästi, jos on esimerkiksi Vuokatissa lomailemassa. Patikoitavaa täällä riittää vielä, joten lasten kasvettua hieman tänne palataan taatusti uudelleen kun Vuokatissa lomaillaan!


Syksyn tuntua ilmassa



Ulkona aurinko paistaa ja lämmitää, mutta ilmassa on jo selvästi syksyn tuntua. Varsinkin sateen jälkeen tuoksuu syksy. Tuuli tiputtaa puista yhä enemmän ja enemmän keltaisia lehtiä nurmikolle. Keittiöpuutarhassa saa korjata vielä satoa mm. kurkuista, kesäkurpitsasta ja lehtikaalista, mutta pikkuhiljaa lakastuvat kesäkukat kertovat syksyn lähenevän.
Enää ei tarkene ulkona pelkällä t-paidalla, vaan päälle on vedettävä huppari tai ainakin tuulenpitävä takki. Lasten välikausivaatteet on saanut jo kaivaa kaapista esille.


Mistä sitten tietää syksyn lähestyvän myös käsitöitä harrastavan kotona? No siitä, kun ompeluprojektit ja kevyet kesäiset virkkaustyö saavat väistyä neuletöiden tieltä. Sohvan nurkkaan ilmestyy yksi toisensa perään aloitettuja villatakkeja, villasukkia ja pipoja. Into on kova aloittaa, mutta aloitettujen projektien loppuunvieminen onkin sitten eri asia. Mutta se kuuluu tähän vuoden aikaan, syksyn lähestyminen innoittaa aloittamaan liudan eri projektejä, sillä kuin luonnostaan sohvan nurkka, lankakerät ja puikot vetävät puoleensa.




Alkuinnostuksessa on jotain valmistakin kuitenkin syntynyt. Nimittäin esikoiselle poikkeuksellisen vaaleanpunainen neuletakki. Taitaa muuten olla jopa ensimmäinen laatuaan. Vaaleanpunainen ei kuulu suosikkiväreihini, taitaa pikemminkin löytyä sieltä suosikkivärilistan häntäpäästä. Syy vaaleanpunaisen neuletakin syntyyn onkin superedullinen lanka, jonka aikoinani ostin Lankamaailmasta. Niin edullinen, että sitä oli pakko ostaa, vaikka käyttötarkoitusta ei vielä tuolloin ollut tiedossa. Nyt keristä vihdoin syntyi takki, joka esikoisen mukaan on "hiano takki", joten todennäisesti se tulee myös käyttöön.




Tarkemmat tiedot löytyy taas Raverystä.

Raparperisato talteen

Oman pihan raparperi on tänä vuonna kasvanut kohisten ja koko kesän on saanut napsia melkoisen määrän varsia niin kiisseleihin, mehuun kuin piirakkaankin. Nyt päätin leikata valtavan kokoiseksi kasvaneen raparperipehkon kokonaan alas ja ottaa varret talteen.





Ja sehän tiesi heti alkajaisiksi pellillistä raparperipiirakkaa. Koko pellillistä emme onneksi joutuneet oman perheen kesken syömään, sillä vanhempani poikkesivat illalla kylään ja kahville. Loppu piirakka menikin vierasvaraksi pakkaseen.





Raparperinvarsista koostuva kasa oli kuitenkin niin valtava, että piirakan ja seuraavaksi päiväksi kaavaillun kiisselin aineksien lisäksi pilkoin loput varret pieneksi ja pakastin. Mikä sen parempaa kuin keskellä talvea tuoda kesän makuja pöytään raparperikiisselin tai raparperipiirakan muodossa.





Lehtikaalisipsit

Kun illalla lasten mentyä nukkumaan alkaa tehdä mieli jotain hyvää, mutta kaapista ei löydy mitään herkkuja. Kun on yksin kotona, ei kauppaankaan voi lähteä, joten on keksittövä muuta. Onneksi oma piha ja keittiöpuutarha pelastaa.



Ulkonäkö pettää, äkkiseltään ei uskoisi kuinka hyviä nämä ovat.
Nappasin keittiöpuutarhan laatikossa rehottavasta lehtikaalista nipun lehtiä, pesin, paloittelin pieneksi ja laitoin uuniin. Ennen uuniin laittamista kierittelin kaalinpalat ruokalusikallisessa oliiviöljyä, kumosin pellille ja ripottelin päälle merisuolaa. Uuniin 150 asteeseen noin puoleksi tunniksi, jonka jälkeen annoin sipsien jäähtyä.




Vaikka kaalin mausta ei noin yleensä pidäkään, kannattaa näitä ainakin kokeilla. Lehtikaali on terveyspommi ja uunissa kuivattuna ne rouskuvat kuin sipsit suussa ja maistuvat jopa yllättävän hyvälle.



Varoituksen sana kuitenkin, näihin voi jäädä koukkuun!

Tablettisuojus tilauksesta

Veljeni pyysi virkkaamaan tabletilleen suojuksen ja esitti väritoiveeksi sinisen. Samaa sävyä mielellään kuin aiemmin hänelle virkkaamani pussukka. Sain tarkat mitat tabletista, jotta tulee mahdollisimman sopiva.



Mikä sen mukavampaa, kuin tehdä toiveiden mukainen virkkaustyö, jonka tietää tulevan käyttöön ja tarpeeseen. Joten ei kun sinistä lankaa koukulle ja virkkaamaan. Toiveena oli yksinkertainen ja ihan yksivärinen suojus, joten työ valmistui melko sukkelaan, iltaisin telkkarin katselun lomassa sekä aina sopivan välin tullessa, kun edes jompi kumpi lapsista nukkui.

Langaksi valikoitui Rico designin puuvillalanka Essential cotton dk ja lankaa kului lopulta yhteensä kaksi ja puoli kerää, 2,5 mm koukulla. Lisäsin vielä oman merkin ja magneettilukon, jotta tabletti pysyy sisällä myös repussa kannettaessa.





Kuvia minulla ei ole valmiista työstä kyseisen tabletin kanssa, vaan testasin sitä meidän omaan tablettiin joka on aavistuksen verran pienempi ja ainakin ohuempi. Mutta oli kuulemma ollut sopiva ja käytössä ainakin venyy sopivaan muotoon.




Koko perheen kesälomareissu

Tämän kesän lomareissua mietittiin ja suunniteltiin jo pitkään ennen miehen kesäloman alkua. Määränpää, lappi, oli selvä heti alkuun, mutta minne sinne ja mitä kautta oli pitkään kysymysmerkkinä ja lopullinen suunnitelma muotoutuikin vasta viime metreillä ennen lähtöä.

Pakkasimme siis lapset ja tavarat autoon ja lähdimme Itä-Suomen kautta Lappiin. Koska auto starttasi perjantaina miehen töiden jälkeen, oli käytännön syistä järkevää yöpyä ensimmäinen yö pääkaupunkiseudulla, Espoossa. Samalla vierailimme tuttujen luona pitkästä aikaa, oli kiva nähdä ystäviä ja heidän lapsiaan ja vaihtaa kuulumisia.

Espoosta suuntana oli Imatra, jonne hurautimme lasten nukkuessa lähes koko matkan. Imatralle oli ehdittävä ennen koskinäytöksen alkua ja vähän meinasi kiire tulla. Mutta ehdittiin, vaikka parhaimmat paikat näytöksen seuraamiseen menivätkin sivusuun. Näytös oli yhtä upea kuin muistinkin, vaikka edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt aikaa ainakin kymmenen vuotta.

Imatran valtiohotelli
Joltain oli unohtunut polkupyörä..
Vaikka Imatran valtionhotellissa yöpyminen olisi ollut upea kokemus, meidän perheelle ja kukkarolle parempi vaihtoehto löytyi hiukan sivussa keskustasta, Imatran kylpylästä.



Imatran kylpylä alhaalta rannasta kuvattuna.





Paikka oli nappivalinta lapsiperheelle, suosittelen lämpimästi! Me yövyimme huoneessa, jossa oli erillinen, haitariovella eristetty alkovi, jonne lapset sai nukkumaan aiemmin. Lisäksi huoneessa oli oma, lasitetty parveke. Kylpylähotellista olisi löytynyt majoitusvaihtoehtona myös chalets-asuntoja, sekä rivitalomaisia loma-asuntoja. Huoneen hintaan kuului aamupala sekä kylpylän ja kuntosalin käyttö. Mies kävi esikoisen kanssa seuraavana päivänä kylpylässä, minä lähdin kuopuksen kanssa vaunulenkille.
Kylpylähotelli oli aivan mahtavalla paikalla, korkealla harjulla niemennokassa, josta oli komeat näkymät järvelle. Aamupalalla ulkona terassilla istuessa saattoi ihaila järvimaisemaa ja puiden takaa siintävää Imatran vierasvenesatamaa.

Imatran vierasvenesatama



Melkein heti hotellin ovelta lähti ulkoilureittejä, luontopolku ja frisbeegolfrata. Vähän matkan päästä löytyi urheilukenttä ja -halli ja keskustaan kulki "kaupunkijuna", jos halusi lähteä shoppailemaan. Ensi vuonna uudelleen, ehkä jopa useammaksi päiväksi, sillä nähtävää ja koettavaa jäi ja paljon.

Luontopolku, joka lähti melkein hotellin ovelta.



Vielä vähän kuvia koskinäytöksestä. Upean näköistä, kun vettä laskettiin padon läpi.




Vastarannalla olevat ihmiset näyttävät kovin pieniltä verrattuna kosken kuohuihin.




Meidän matka kuitenkin jatkui Imatralta kohti Vuokattia. Esikoinen simahti kuin saunlyhty takapenkille uimisen väsyttämänä ja vauva nyt nukahtaa aina kun auto liikkuu, joten pääsimme jatkamaan hyvin matkaa. Matkalla pysähdyttiin ihan extempore Parikkalan patsaspuistoon, kun se sattumalta tuli vastaan ja oltiin siitä juuri hiljakkoin luettu.



Parikkalan patsaspuiston voimistelevat miehet.
Aika karmiva paikka, vaikka hieno olikin. Meidän siellä vieraillessa aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja oli helle, mutta voin vain kuvitella miltä paikka näyttää koleana, pilvisenä ja sumuisena syysiltana..

Matkalla Vuokattiin pysähdyimme myös ihastelemassa kansallismaisemia Kolilla. Ensin funikulaarilla huipuille ja vielä ajelu maisemahissillä. Meidän harmiksemme sää oli pilvinen, eikä upeista maisemista saanut ihan kaikkea irti. Kolilla ehdimme vain piipahtamaan, mutta sielläkin voisi viettää useamman päivän retkeillen ja maisemia ihastellen. Pohdimme matkaa jatkaessamme, että Suomi on niin täynnä aivan mahtavia ja käymisen arvoisia paikkoja, joihin olisi niin hieno tutustua, mutta aika ei vain riitä.

Kolin kuuluisa kansallismaisema




Vuokatissa vietimme useamman päivän. Koska sää oli helteinen, kävimme  Sotkamon Hiukassa uimarannalla uimassa. Upea paikka, kauniit näkymät Vuokatinvaaralle mutta toisaalta myös kauas järven suuntaan. Meidän lapset ovat vähän liian pieniä Vuokatin Angry Birds Parkiin, mutta Katinkullan angry birdseillä varustettu leikkipaikka käytiin testaamassa, samoin Vuokattiopiston leikkipaikat. Shoppailtiin Sotkamossa ja nautittiin helteistä. Lasten kanssa reissatessa pitkät vaellukset ja lenkit vaaralla voi unohtaa, mutta mikä on toisaalta sen ihanampaa kuin katsoa vierestä kuinka tyytyväiseksi ja iloiseksi pieni ihminen voi tulla ihan vaan leikkipuistosta, hiekkarannalla pulikoimisesta tai jäätelön syömisestä? Käytiin ihmettelemässä lunta kesällä hiihtoputkessa, ehkä seuravalla kerralla mennään jopa hiihtämään, tällä kertaa ei ollut suksia mukana. Tehtiin myös päiväretki Hiidenportin kansallispuistoon, mutta se ansaitsee kokonaan oman postauksen, sen verran hieno paikka se oli.

Hiidenportin kansallispuisto
Kävimme myös jätskillä Huuskolan tilalla, jota moni on mainostanut. Ajomatkaa Vuokatista tuli vajaa kymmenen kilometriä Naapurivaaraan. Huuskolan Jäätelö, löytyy ainakin Facebookista, on tunnettu tilan omasta maidosta valmistetusta jäätelöstä. Eikä kehuja ole tullut suotta, makuja oli valita perinteisistä suklaasta, vaniljasta ja mansikasta mm. herukkaan ja salmiakkiin. Valittiin miehen kanssa heidän jäätelöannos, joka koostui kolmesta vapaavalintaisesta jäätelöpallosta, kastikkeesta kermavaahdosta ja strösselistä ja karkeista. Ja melkoisen kokoinen annos olikin! Kuumana hellepäivänä tosin ei tehnyt tiukkaa syödä suussa sulavaa jätskiä. Taaperolle riitti pienempi annos ja vaikka hän jätskistä pitääkin, reissun kohokohta oli hänen mielestään kuitenkin pihalla häkissä olleet kanat ja kukko.

Huuskolan tilan jäätelöannos




Huuskolan Jäätelö Oy
Vielä lähtöpäivänä kävimme huiputtamassa Vuokatinvaaran, mukavuussyistä tällä kertaa vain autolla.

Vuokatinvaaran huipulla.

Vuokatista matkan oli alunperin tarkoitus jatkua Saariselälle, mutta tuli muutama mutka matkaan. Pidimme tauon Sodankylässä kauppareissun ja ruokailun merkeissä ja lähdettyämme jatkamaan matkaa, auto hajosi n. 20 km Sodankylästä pohjoiseen. No, suunnitelmat muuttuivat ja vietimmekin pari seuraavaa päivää Luostolla. Huiputettiin Luosto, kaksivuotias taapero käveli itse ylös ja vielä alaskin. Huipulla syötiin tottakai eväät ja ihailtiin maisemia. Kantorinkka oli mukana, mutta sitä ei tällä kertaa tarvittu, esikoinen oli niin innoissaan kivistä ja mustikoista. Vauva kulki mukavasti rintarepussa, kuten lähes koko reissumme ajan. Hän ei tosin paljon maisemia katsellut, nukkui lähes aina.





Laskettelurinne oli melko tyhjä näin kesäaikaan.





Kantorinkka oli mukana, mutta tällä kertaa sitä tarvittiin vain eväiden kantamiiseen.


Alhaalla hiihtokeskuksessa oli hiljaista ja parkkipaikalla oli vähän eri näiköistä sakkia.
Luostolta suunta oli koti. Auto jäi Sodankylään huoltoon ja me palasimme junalla kotiin. Mukaan otettiin vain vaunut, turvakaukalo ja istuin sekä jokaiselle oma reppu, muut jätettiin sinne odottamaan, että auto saataisiin korjattua. Ehkä vähän jäi harmittamaan, että emme päässeet sinne Saariselälle asti, mutta pääsehän sinne myöhemminkin. Seuraavan reissun suunta onkin sitten Saariselkä!